torstai 28. tammikuuta 2010

Suruviesti

Vanha harmaa Purre-koira on nyt siirtynyt koirien taivaaseen. Purre oli mun ensimmäisestä harmaasta pentueesta ja myöskin ensimmäinen harmaa villakoira, josta tuli Suomen muotovalio.
Purren virallinen nimi oli Yellowmellow Highlander. Purre meni tuhkattavaksi ja hautaamme uurnan sitten kesällä tänne Korpelaan Purren omistajien kanssa. Ikävä on meillä kaikilla, mutta varmasti eniten Purren omistajilla, joille Purre oli ainoa ja ensimmäinen koira. Nyt on Purren kuitenkin hyvä olla!

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Kennelneuvoja kävi

Mun luona kävi kennelneuvoja tänään. Hän laati käynnistä paperin, joka menee myös Kennelliittoon. Myös Tiinan (Lehtinen) luona kävi kenneneuvoja alkuvuodesta. Meillä on kennelissä kaikki hyvin. Tiinalla on 3 ja mulla 4 koiraa, asutaan eri paikoissa ja koirat asustavat normaaleina lemmikkeinä kotona. Meillä ei ole mitään häkkivirityksiä koirille. Ainoastaan sitten laitetaan pentukehä, kun on pentuja. Silloin muut koirat eivät pääse ahdistelemaan emoa ja pentuja.
Minusta on hyvä, että kennelliittolla on tällainen palvelu. Silloin asiaan koulutettu ulkopuolinen henkilö käy katsastamassa kennelin. Meidän tapauksessa kennelneuvojaa on hämmästyttänyt, ettei meillä ole kotona enempää koiria. Se onkin surullista, jos koti on täytetty koirilla, eikä kasvattaja enää pysty hallitsemaan tilannetta. Koirien hoitaminen vie paljon aikaa ja villakoirilla vielä enemmän- turkin takia. Eläinlääkärikulut ovat suuret, vaikka ei mitään erityisiä sairauksia koirilla olisikaan. Pelkät rokotukset, madotukset ja kaikki tarvittavat terveystarkastukset maksavat pitkän pennin varsinkin, jos koira on useita.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Pentuja tulossa

Kävin katsomassa Jadea ja sillä on jo ISO masu. Pentuja on epäilemättä tulossa, mutta lukumäärää en tiedä. Masusta päätellen kuitenkin useampia. Jännittävää nähdä, ovatko pennut sitten aprikooseja vai punaisia. Pentujen isähän on väriltään punainen.